Uskallatko leikkiä ja kokeilla?

Jatketaan U-käyrällä vielä hetki. Viimeksi oli puhetta Pysähdy ja Pohdi -työskentelystä; mistä luovun – mitä säilytän – mitä uutta otan vastaan? Jutellaan nyt havaintojen tekemisestä ja kokeilemisen meiningistä.

Ennen kuin on mahdollista pysähtyä ja hahmottaa muutoksen ydintä, on tehtävä yksinkertaisia havaintoja itsestä ja toimintaympäristöstä. Havaintoja on vaikea tehdä, jos vauhti on kova. Miten hidastaa omaa arkeaan ja havaita mitä oikein tapahtuu? Kokonaan elämää ei voi pysäyttää, mutta jokin tahdinmuutos on saatava aikaan.

Entä miten ajatukset uudesta tavasta olla ja toimia muutetaan todellisuudeksi, teoiksi ja tuloksiksi? Järki tuottaa helposti suuria suunnitelmia, alkuinnostustakin on, mutta vanhat tottumukset ja ympäristön paine saattavat musertaa alleen.

Screen Shot 2014-12-20 at 15.37.03Katso älfie: http://youtu.be/xo6KupqzGQw

Voisiko tulevaisuuteen suhtautua leikkisästi? Kokeilla pienesti, katsoa mikä toimii ja mikä ei? Onko siinä yksi luopumisen kohde; epäonnistumisen pelko? Jos suhtautuu keveästi kokeiluihin, protoilee pienissä tilanteissa ja on herkkä vivahteille, pääsee etenemään keveästi. Kokeiluista alkaa nousta esiin helmiä, ja pienet kokeilut alkavat synkronoitua isoiksi kokonaisuuksiksi.

Pari kysymystä sinulle: Mitä elämässäsi (tai työssäsi) tapahtuu? Jos siirrät epäolennaisuudet sivuun, mitä havaitset? Herättääkö jokin asia sinussa tunteita – uteliaisuutta, iloa, surua, raivoa? Mikä on pienin mahdollinen asia, jonka muuttamista haluaisit kokeilla? Mitä sinulla on hävittävää?

– Pexi

Happyvator: two important aspects of transformation: (1) Making clear observations of what happens, how does it feel, and what might it mean. (2) Implementing change by prototyping, playfully experimenting small things, being aware of nuances, and then making bigger changes.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s