Muista itsesi

Hyvin eläminen ei ole vaikea ajattelutehtävä, jonka ratkaistuaan kaikki alkaa sujua. Se on, ainakin minulle, muistamisen paikka. Tiedän jo, miten minun on hyvä elää ja tehdä työtä. En vain muista ja jaksa aina toteuttaa periaatteitani. Kiirettä töissä, huonosti nukuttu yö, huolestumistartunta kassajonossa iltapäivälehden lööpistä… menetän hetkeksi yhteyden itseeni ja kaikki vaikuttaa vaikealta.

Mutta ei se ole. Vaikeata ja raskasta siis. Minä luon oman kokemukseni elämästä oman mieleni voimalla. Minä päätän, miltä minun elämäni tuntuu. Muistuttelen itseäni jatkuvasti siitä, mikä on minulle hyvää, kaunista ja totta. Tällä hetkellä ajankohtaisilta tuntuvat seuraavat 5 asiaa:

  1. Minäkylpy on egokuria, puhdistautumista universumin lähteessä, todellisuuden toisin näkemistä, vastuunottoa omasta mielestä.
  2. Tavoitehippa on leikkisä ja monipuolinen strategia asettaa ja saavuttaa omia tavoitteita.
  3. Onnellisuusvalinta on vastuunottoa omasta elämästä, päätös olla onnellinen ulkoisista olosuhteista riippumatta.
  4. Rento Jokapäivä on taitava tapa olla ja tehdä työnsä, leikkisä ja rento mieli on tehokkaampi kuin vakava ja ahdistunut.
  5. 8. kerros on päätös jatkaa uudistumista ja kohdata pelkonsa yhä uudelleen.

Screen Shot 2015-01-25 at 10.18.57Katso älfie, kuulet lisää muistutuksistani: http://youtu.be/U79jMV-HtO4  Kirjassa on myös lisää tarinointia näistä. Huomaa kuitenkin, että minun muistutuksesi eivät auta sinua – keksi siis omasi.

Kysymys sinulle: Mikä on sinulle tärkeää? Mistä haluat tulla muistutetuksi? Mitä siitä seuraa, jos olet paremmin hereillä valitsemiesi asioiden suhteen?

– Terveisin Pexi

… ja se kirja löytyy tästä linkistä: Onnivaattori ; jos uteliaisuutesi on herännyt, lukaise ja anna palautetta. Päästään yhdessä kehittämään tätä asiaa eteenpäin. Aiemmin mainitsemani kutsu kahdenkeskiseen keskusteluun on edelleen voimassa:  http://wp.me/p558fc-L – eikä kirjan lukeminen tietenkään ole edellytys tapaamisellemme.

Happyvator: Skillful self-leadership isn’t a rational puzzle to be solved, but a matter of self-remembering. What reminders do I need, in order to live my life and do my work the way I desire? What are the principles you already know that are good for you, but don’t manifest in your daily life? How would you remind yourself of what is important?

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s